Kamppareille komea voitto Porissa
Narukerä – Kampparit 2-7 (1-4)
Kampparit ja Narukerä pelasivat sunnuntaina Porissa loistavissa olosuhteissa.
Kampparit pelasi mainion ensimmäisen jakson vieden sen nimiinsä 1-4. Kampparimaaleista vastasivat Juho Liukkonen, Joni Maaranen, Iisakki Kaivola ja Santeri Laitinen.
Toisen jakson alkuun Narukerä tuli vahvasti mutta Kampparit kesti. Kampparivalmentaja Olli Manninen kehui joukkueen kanttia toisen jakson Narukeräpainostuksessa.
”Eka jakso oli selvästi meidän, mutta toiselle Kerä tuli vahvasti. Loistavan pelin maalissa pelannut Eki Koivuranta poimi tärkeitä palloja pitkin peliä ja piti meidät pelissä. Hieno voitto kaikenkaikkiaan, ei ihan meidän parasta mahdollista peliä, mutta täältä ei ole helppoa saada pisteitä, ja näihin pitää olla tosi tyytyväinen”
Toisella jaksolla Kampparit karkasi jo 1-6 johtoon Lippi Liukkosen ja Kippari-Huotelinin toimesta ennen kotijoukkueen 2-6 kavennusta. Loppunumerot 2-7 viimeisteli Santeri Laitinen päivän toisellaan.
Kamppareiden parhaana palkittiin Juho ”Lipi” Liukkonen.
Kampparit jatkaa tulevana keskiviikkona kotona kun vieraaksi saapuu WP 35. Kampparit saa tuolloin riveihinsä takaisin pelirangaistuksensa kärsineen Arttu Shekhovtsovin.
Tervetuloa keskiviikkona Hänskiin!
-LT-