Kamppareille komea SM-pronssi! Akilles kaatui 10-5
Bandyliiga, pronssiottelu: Kampparit – Akilles 10-5 (6-4)
Bandyliigan tämänvuotinen pronssiottelu päästiin pelaamaan Hänskin runsaslukuisen yleisön (1342) seuratessa mainioissa olosuhteissa hyvällä jäällä pelattua mitaliottelua.
Kampparit sai otteluun salama-alun kun Iisakki Kaivola siirsi ensimmäisellä peliminuutilla maalivahdilta eteen pudonneen vapaalyönnin sisään.
Akilles tuli 7. peliminuutilla tasoihin, kun Raoul Karlqvist löi kulmalyönnin jälkeen kaaren sisään pomppimaan jääneen pallon sisään. Juuso Johansson oli asialla, kun Akilles onnistui 16. peliminuutin kulmalyönnissään vieden vieraat 1-2 johtoon. Kampparit tuli tasoihin, kun Eetu Karhunen oli terävänä maalin edessä maalivahti Juuso Tervosen pitkän avauksen jälkeen. Akilles jatkoi tehokkaita kulmalyöntejään ja siirtyi 2-3 johtoon 24. minuutin kohdalla Raoul Karlqvistin tehdessä kaarelta illan toisen kulmamaalinsa.
Akilles jatkoi vahvasti ja karkasi reilun puolen tunnin pelin jälkeen jo kahden maalin johtoon Andreas Flinckin toimesta, mutta sitten tuli Kampparit – viimeisen 11 minuutin aikana Kampparit maalasi peräti neljä kertaa, ja siirtyi takaa-ajoasemasta 6-4 taukojohtoon. Maaleista vastasivat Santeri Laitinen kahdesti, Iisakki Kaivola ja Eetu Karhunen.
Toisella jaksolla väännettiin reilu vartti, kunnes Andreas Flinck toi vieraat maalin päähän. Lähes heti perään joutui Akilles-puolustus rikkomaan läpiajossa ollutta Kalle Lempisen ja Santeri Laitinen tälläsi rankkarin vuorenvarmasti sisään.
Eetu Karhunen ja Santeri Laitinen kaunistelivat komeilla maaleillaan numerot jo 9-5:een kun peliä oli jäljellä noin 15. minuuttia. Kymmenes maali ja ottelun lopputulos 10-5 syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla upean nousun tehneen Ilja Sokolovin mailissa.
Pronssia näin Mikkeliin ja Kamppareille!
Antero Levänen oli tyytyväinen omiensa esitykseen ja mitaliin. ”Aina on hienoa päättää kausi voittoon, viime vuonna ja edellisenä ei siinä onnistuttu”.
Akillesluotsi Antti Parviainen oli luonnollisesti pettynyt. ”Tottakai, harmittaa kovasti. Ei oltu tänään ihan parhaimmillamme, eikä homma toiminut täyttä 90-minuuttista. Kampparit oli tänään parempi”.
Komea päätös Kampparijoukkueelta, joka siirtyi voitolla juhlimaan upeaa mitalia!
Otteluisäntänä toiminut Mikkelin Pesula palkitsi pronssiottelun parhaina pelaajina Santeri Laitisen ja Andreas Flinckin.
Teksti: Lauri Tikanoja