Kamppareille kirvelevä tappio Oulussa
OLS – Kampparit 2-1 (1-1)
Mustien pohjoisen turnee alkoi vaisusti. Matkasta ei kunnolla toivuttu ja Kampparit joutui Oulussa koville. Parhaaseen esitykseen hyvissä olosuhteissa pelatussa liigaväännössä ei valitettavasti ylletty. Sen sijaan pirteä OLS pelasi hyvin ja puolusti Mustat pois tekopaikoilta.
OLS ja Kampparit pelasivat vähämaalisen avausjakson. Kamppareiden alku oli nihkeä ja OLS meni jo pelin 3. minuutilla johtoon nuoren Tuomas Loposen maalilla. Jakson edetessä Kampparit pääsi sai paremmin otetta pelistä, mutta tasoitusta saatiin odottaa aivan erän loppuhetkille, Ilia Sokolov tasoitti pelin kulmalyönnin etupelistä juuri ennen taukovihellystä Sami Mikkolan tarjoiltua syötön.
Toisella jaksolla Kampparit lähti peliin terävästi mutta jakson alun nukahdus maksoi lopulta sarjapisteet. Viiden minuutin pelin jälkeen OLS:n Saku Hartikainen vei keltapaidat toistamiseen maalin johtoon. Kampparit ei saanut aikaiseksi lisämaaleja eikä pystynyt nousemaan toista kertaa tappioasemasta. Tulostaululle jäi näin kotijoukkueen voittonumerot 2-1.
Valmentaja Olli Manninen harmitteli päivän esitystä:
– Tuntuu että bussiin jäi tänään jalat, kädet ja ehkä ripaus nöyryyttäkin. Ei oltu tänään tarpeeksi teräviä, eikä pystytty murtamaan hyvin puolustaneen kotijoukkueen puolustusta. Tappio harmittaa toki kovasti. Paikka neljän kärjessä ei ole enää vain omissa käsissä, toki se on vieläkin mahdollinen. Jos ajatellaan, että kauden tärkeimmät pelit on lähiviikkoina, kovasti on vielä pelissämme parannettavaa. Huomenna uutta matoa koukkuun ja hyvällä ilmeellä LRK-peliin!
Kampparit yöpyy Kemissä ja jatkaa pisteiden metsästystä huomenna sunnuntaina klo 13.00 Haaparannan Gränsvallenissa, jossa pelataan LRK:n vieraana.
Otteluennakot ja -raportit tarjoaa:
Teksti: Lauri Tikanoja