Kamppareilla täyden potin viikonloppu

Botnia kaatui hallituilla otteilla vierasottelussa sananmukaisesti kuusnolla

 

s

Rasmus Kettunen ja Kampparit olivat pari potkua Botnian edellä

Kampparit hoiti Bandyliigan otteluviikonvaihteen tyylikkäästi loppuun voittamalla sunnuntaina Helsingin Botnian vierasottelussa 0-6 (0-4).

-Ottelu oli meiltä hallittu esitys alusta loppuun saakka, tuumi päävalmentaja Olli Manninen.

Bandyliigan tyvipään joukkueisiin kuuluva Botnia ei etukäteen arvioiden ollut erityisen vaikea vastustaja, mutta vaikeaksi ottelun teki viikonvaihteen asetelma.

Kampparit pelasi ensin lauantaina kovan ottelun sarjakärki Porin Narukerää vastaan Mikkelissä ja matkusti sitten sunnuntaina Botnian vieraaksi. Kun Kerä kaatui Mikkelissä ja Botnia Helsingissä, Manninen oli erityisen tyytyväinen joukkueensa pelimoraaliin.

Muistissa oli edellinen vastaava kahden ottelun viikonvaihde, jossa JPS:n ottelun jälkeen matkattiin Porvooseen, eikä Akilleksen vieraana ottelu mennyt kehuttavasti.

-Nyt joukkueen kanssa puhuttiin etukäteen asetelma läpi ja tulos oli se, että joukkue tiedosti tilanteen, oli valmiina matkaotteluun ja hoiti myös ottelun, sanoo Manninen.

 

Ottelun keliolot olivat kehnoja Helsingin Oulunkylässä sunnuntaina.

Ensin ottelu alku viivästyi hieman kenttäkunnostuksen vuoksi ja sitten puoliaikakin venyi pitkäksi samasta syystä.

Kampparit joutui ensi jaksolla pelaamaan vastatuuleen ja kelin vuoksi joukkue varautui ottamaan alun maltilla. Kuitenkin Kampparit onnistui maalinteossa heti alkajaisiksi.

Rasmus Kettunen teki avausmaalin jo neljännellä minuutilla ja Santeri Laitinen jatkoi viittä minuuttia myöhemmin.

Kaksi maalia alkuun oli myrkkyä Botnialle.

-Varauduimme puolustamaan tuulen vuoksi, mutta kaksi maalia alkuun helpotti jatkoa. Koko ajan oli turvallinen olo, että ottelu oli meidän hallussamme, tuumi Manninen.

Laitinen ja Kettunen maalasivat vielä kertaalleen kumpikin, Laitinen ensi jaksolla ja Kettunen lopuksi.

 

Santeri Laitinen ja Rasmus Kettunen tekivät kumpikin kaksi maalia Botniaa vastaan.

 

Kampparien muut osumat iskivät Janne Hauska (0-3) ja Tuomas Liukkonen (0-5).

Botnialla ei ollut sunnuntaina juuri sanomista. Joukkueen tukikin näyttää kadonneen: ottelua seurasi Oulunkylässä vain 16 katsojaa.

 

 

Voitto Botniasta vahvisti Kampparien asemaa sarjan kärjessä, kun samaan aikaan sunnuntaina Narukerä kärsi tappion Jyväskylässä.

Kampparien seuraava ottelu on alkavan viikon lauantaina Oulussa. Vastaan tulee OLS.

OLS kuuluu myös tyvipään joukkueisiin, mutta Manninen ottaa silti joukkueen vakavasti. OLS-ottelua sävyttää sekin, että Manninen itse on samaan aikaan perjantaista sunnuntaihin A-maajoukkueen otteluturnauksessa.

Kovin vääntö on runkosarjan päätteeksi luvassa tammikuun viimeisellä viikolla, kun vastaan tulevat arki-illan vierasottelussa Veiterä ja kotona Porvoon Akilles.

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat; Jukka Laitinen