Kamppareiden liigajoukkue muodostuu hyvää vauhtia
Mikkelin Kamppareilla on kasassa toistaiseksi 13 pelaajasopimusta tulevan kauden bandyliigajoukkueeseen.
Kamppareiden Bandyliigajoukkueessa jatkavat pelaamistaan ainakin Joni Maaranen, Sami Mikkola, Ville Hämäläinen, Mikko Pulkkinen, Henrik Honkanen, Iisakki Kaivola, Severi Noponen, Esko Liukkonen, Alpo Kaartinen, Jari Purovirta, Artem Shekhovtsov, Santeri Laitinen ja Vili Korhonen.
Lisää jatkosopimuksia Kampparit julkistaa mahdollisesti jo ensi viikolla.
Joukkueen runko säilymässä hyvin
Hyvä alku siihen nähden, ettei kauden päättymisestä ole kulunut kuin neljä viikkoa, kertoo Kampparien päävalmentajana jatkava Antero Levänen. Kaksi kolmasosaa joukkueesta on koossa. Viime kaudella meillä oli kolmen maalivahdin ja 17 kenttäpelaajan ryhmä. Nyt ideaalimäärä voisi olla 2–3 maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa.
— Tällä hetkellä tilanne on se, ettei kukaan ole lähtenyt meiltä pois. Jos viime vuoden paketti pysyy kasassa, emme tarvitse kuin yhden uuden pelaajan, laskeskelee Levänen.
Leväsellä on myös vahva luotto siihen, että ryhmällä menestyy ensi kaudellakin Bandyliigassa.
Ruotsin kentät kiinnostavat
Auki tilanne on käytännössä viiden kenttäpelaajan kanssa.
— Maalivahtiosastolla tilanne on se, että meillä on kolme tasavahvaa veskaria. Yritämme löytää parhaan mahdollisen ratkaisun heidän kanssa. Yhden maalivahdin kanssa jatkosta on käytännössä sovittu, sanoo Levänen.
Nimet jatkopapereista puuttuvat tällä erää vielä muun muassa Ruotsiin mieliviltä Kasperi Hirvoselta ja Kalle Lempiseltä.
— Jos he jäävät Suomeen, he pelaavat meillä, sanoo Levänen.
Joonas Janhusen ja Kimmo Huotelin kohdalla jatkosta ei vielä keskusteltu, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi jatkaa Kamppareissa. Lähinnä kyse on siitä, miten pelaajat itse näkevät tilanteensa.
Mahdollisia paluumuuttajia tulossa?
Ulkopuoleltakin Kamppareihin on ollut vetoa.
— Pari entistä kasvattiamme on ollut kiinnostunut pelaamaan meillä. Toinen on erittäinkin kiinnostunut, kertoo Levänen.
Kesän harjoittelurinkiin Levänen nostaa todennäköisesti seuran omia junioreita.
— Kokoonnumme ensimmäisen kerran 10.4. ja treenit alkavat viikolla 16.
Joukkueen johtoryhmä säilyy suht’ ennallaan. Olli Manninen jatkaa toisena valmentajana ja Johannes Hyvärinen ja Aimo Hokkanen huoltajina. Lääkäri on Susanna Vanhanen ja Kamppareita pelimatkoilla kuljettaa Martti Manner. Fysioterapeutin ja hierojan tilanne on vielä avoin.
Teksti: Lauri Tikanoja
Lähteet: Antero Levänen ja Länsi-Savo