Jatkopaikkaratkaisu jäi viimeiselle kierrokselle – Kampparit taipui Porvoossa

Akilles-Kampparit 5-4 (3-4)

 

Kampparien edustusjoukkue ei vielä lauantaina sittenkään saanut vauhtia Bandyliigan pudotuspeleihin, sillä Porvoon Akilles vei kotikentällään keskinäisen ottelun pisteet.

 

Edes Kampparien taukojohto ei riittänyt, vaan Akilles kuittasi ottelun niukasti maalein 5-4 (3-4).
Kampparit voi vielä päästä puolivälieriin, mutta jatko ei ole enää omissa käsissä. Akilles pääsi kuiville voitollaan. Botnia puolestaan kipusi pudotuspeliviivan yläpuolelle voittamalla lauantaina oman ottelunsa.

Sunnuntaina alemman loppusarjan viimeisellä kierroksella Kampparien pitää voittaa kotona Hänskissä Oulun Luistinseura, eikä Botnia saa saada pistettä enempää sunnuntaina Akillesta vastaan.

Kampparit olisi tarvinnut lauantain ottelusta tilanteen helpottamiseksi edes pisteen.
Kampparivalmentaja Olli Manninen tuumi ottelun jälkeen lyhyesti, että harmittaa.
-Me veimme peliä ja olimme aktiivisempia. Pojat tekivät ison työmäärän ja taistelivat, mutta voittoja ei ansaita, ne pitää ottaa.
-Kyllähän sellainen kirvelee.

Lauantaina Porvoossa Akilles ja Kampparit takoivat maaleja vuoron perään.

Akilles meni 6. minuutilla johtoon, ja Kampparit tasoitti Joonatan Alhon osumalla minuuttia myöhemmin. Akilles meni uudelleen johtoon14. minuutilla ja heti perään Kampparit tasoitti, tekijänä Joonatan Hämäläinen, syöttäjä Simo Huotelin.

 

Akilles meni jälleen johtoon ja taas Kampparit tasoitti Leevi Kukkasniemen kulmurilla. Takaa-ajo muuttui Kampparien 3-4-johdoksi, kun Oskari Kokko viimeisteli Jaakko Järvisen syötöstä.

 

Toisen jakson alkuun osui Kamppareiden vaikea hetki. Akilles teki kaksi maalia, jotka riittivät loppuun saakka. Kamppareissakin vieraillut Rasmus Kettunen oli vaikea pideltävä; kolme maalia.
– Akilles tuli toisen jakson alussa kovaa ja olimme siinä hieman äpsingillä. Ei voi mitään, tulosta on kunnioitettava, tuumi Manninen.

 

Simo Huotelin teki hurjan määrän töitä ja palkittiin Kamppareiden parhaana pelaajana

 

Kampparien on nyt voitettava sunnuntaina OLS, jotta suunnitelma päästä pudotuspeleihin pysyy hengissä.

 

Manninen tuumii, että muiden tekemisiä ei vilkuilla.
-Nyt ei tehdä muuta kuin keskitytään sunnuntain otteluun. Sen voimme vielä vaikuttaa jatkoa ajatellen, että voitetaan OLS.

Mannisella oli lauantain tiukassa ottelussa hieman ylimääräistäkin tunnelmaa, sillä juuri ottelupäivänä hän täytti 60 vuotta.

Hän oli siis merkkipäivänään matkoilla – oman joukkueensa kanssa ottelumatkalla.
-Historia toistaa itseään: kun täytin 50 vuotta, olimme myös Porvoossa ja pelaamassa Akillesta vastaan. Hävittiin tuolloinkin, tuumi Manninen leppoisaan henkeen lauantaina illalla ottelun jälkeen.

Alemman loppusarjan päätösottelu huomenna:

 

Kampparit-OLS, Hänninkenttä, sunnuntai 16.2 helmikuuta. Ottelu alkaa Hänskissä klo 13.00. TERVETULOA!

 

 

 

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: Jaakko Mesiäinen