Jääpallon Suomen Cup käynnistyy tänään Porissa
Kampparien edustusjoukkue ottaa tuntumaa Bandyliigan joukkueisiin viikonvaihteessa Porissa pelattavassa Suomen Cup-turnauksessa.
Kampparit aloittaa ottelut perjantaina illalla klo 19.20, kun vastaan asettuu Porvoon Akilles.
Kamppariryhmän päävalmentaja Olli Manninen odottaa kiinnostuneena viikonvaihteen otteluita.
– Ihan loistavat tunnelmat. Hienoa päästä isolle jäälle, sanoo Manninen.
Porissa on tekojää, mutta viime päivät on jännitetty sääoloja. Manninen tuumi perjantaina päivällä, että ottelut kyllä pystytään pelaamaan, mutta otteluaikoja ehkä joudutaan muuttelemaan.
-Meillä on esimerkiksi lauantaina päiväottelu. Säätiedotus on lupaillut lämmintä keliä, joten voi olla, että ottelu siirtyy iltaan.
Kampparit saa cup-viikonvaihteeseen kokoon vakioryhmän.
-Joukkue on valmiina. Olen luottavaisin mielin. Ruotsin leiri oli antoisa ja siitä jäi positiivinen vire.
-Tietenkin näin ennakkoon ajatellen lähdemme viikonvaihteen otteluihin altavastaajana, mutta kaikki voiton mahdollisuudet ovat olemassa.
Kampparit kohtaa cupin lohkojaossa Akilleksen lisäksi HiFK:n ja JPS:n. Finaalissa sunnuntaina pelaavat lohkojen voittajat.
-Luvassa hyviä pelejä, tiivistää Manninen.
Ohjelman mukaan Kampparit pelaa lohko-ottelunsa (B) seuraavasti
Perjantaina klo 19.20 Akilles-Kampparit
Lauantaina klo 13.00 Kampparit-HIFK
Sunnuntaina klo 14.50 Kampparit-JPS
Lohkojensa (A ja B) voittavat pelaavat finaaliottelun sunnuntaina klo 17.00 alkaen.
Mikäli sää aiheutta aikataulumuutoksia, pyrimme ilmoittamaan niistä pikaisesti!
Otteluiden etenemistä voi seurata Jääpalloliiton tulospalvelun liveseurannassa:
Kaikki ottelut on myös nähtävissä Satakunnan Kansan suorina livelähetyksinä:
Kampparit toivottaa Poriin ja kotikatsomoihin vauhdikasta ja jännittävää jääpallokauden avausta!
Kampparit/tiedotus