eroakiireesta.fi ENNAKKO: Kampparit saa viikonloppuna vieraita pohjoisesta
eroakiireesta.fi ENNAKKO
Pohjoisen joukkueet Hänskissä tulevana viikonloppuna. OLS lauantaina ja LRK sunnuntaina.
Lauantaina klo 16.00 Kampparit – OLS (Oulu)
Lauantaina Kampparit kohtaa kauden kolmannessa ottelussaan OLS:n (Oulun Luistinseura) Ottelu alkaa kello 16.00.
Joukkueet kohtasivat kahdesti Oulun harjoitusotteluissa marraskuun alussa. Kampparit oli noissa tehokkaampi ottaen voitot molemmista. OLS taipui Bandyliigan avausviikonloppuna kotonaan Akillekselle (2-8) ja HIFK:lle (2-9). Oululaisten viime keväänä hyvältä näyttänyt pelaajamateriaali sai valitettavan kolhuja, kun maalivahti Pertti Virtanen ja paluuta kotimaan kentille suunnitellut Ilari Moisala palasivatkin länsinaapurin kentille. Luistinseuran pelaavassa kokoonpanossa piisaa vankkaa liigakokemusta sekä nuoruuden intoa. Onnistuessaan joukkue voi yllättää kenet vain.
Kampparit lähtee lauantain otteluun näillä näkymin terveenä ja nälkäisenä. Uusia loukkaantumisia ei ole tullut ja kippari Kimmo Huotelinin kauden avaus saattaa olla mahdollista.
Mielenkiintoinen seurattava Kampparijoukkueessa on syksyn aikana edustuksen kopista oman lokeron vallannut 17-vuotias Karo Liimatainen, #7. Nuorukainen on aloittanut miesten pelit mainiosti.
Sunnuntaina 1.12. klo 13.00 Kampparit – LRK (Tornio)
Torniolaisen LRK:n kokoonpanossa on tapahtunut selkeä nuorennusleikkaus. Joukkueessa on edelleen kokeneita ja rutinoituja pelimiehiä mm. Pekka Hiltunen ja Kampparipaidassakin takavuosina piipahtanut Igor Zolotarev. Joukkueen nuoremmista kannattanee seurata ainakin lupaavan Joonas Hiltusen edesottamuksia.
LRK aloitti liian pirteästi Haaparannan areenallaan yllättäen kauden avausottelussa HIFK:n 3-2 (0-2) hienolla toisen jakson nousullaan ja pistämällä sunnuntaina varsinkin ensimmäisen jakson sitkeästi hanttiin Akillesta vastaan 1-6 (1-3).
LRK osoitti IFK-voitollaan olevansa paha vastus kenelle tahansa saadessaan pelejä ja tuntumaa nuorelle ryhmälleen.
Sunnuntaille on luvassa tasaista vääntöä hyvissä olosuhteissa.
Koko viikonlopulle on luvassa hienoa pelikeliä, muutama pakkasaste ja selkeä sää.
Tervetuloa viikonloppuna Hänskiin seuraamaan vauhdikasta Bandyliigaa ja kannustamaan Kampparit voittoihin!
Kamppareiden ennakot ja otteluraportit tarjoaa: