Ensijakson taistelu ei riittänyt loppuun saakka

 

Narukerä-Kampparit 6-1 (1-1)

 

Kampparit päätti pelivuoden tappioon Porissa

 

Kova tuuli häiritsi Bandyliigan ottelua perjantaina illalla Porissa. Olot jarruttivat varsinkin nuoren Kamppariryhmän toisen jakson otteita.

 

Kampparien Bandyliiga-vuosi päättyi harmilliseen tappioon perjantain iltaottelussa Porissa.

Viime vuoden mestarijoukkue Narukerä oli vahvempi numeroin 6-1 (1-1).

Kampparit taisteli ottelussa mukana vielä ensimmäisen jakson, mutta ottelun toinen puoli oli vaikea nuorelle joukkueelle.

-Ensi jaksolla kamppailtiin, toisella jaksolla tiputtiin kyydistä, tuumi päävalmentaja Olli Manninen.

Porissa olotkin olivat vaikeat. Kentällä vallitsi kova tuuli. Kampparit pelasi ensi jakson myötätuuleen, ja Pori puolestaan hyötyi toisella jaksolla myötäisestä.

-Olot vaikuttivat. Toisella jaksolla puskettiin vastatuuleen ja se vei uskoa, sanoi Manninen, mutta myös myönsi, että Kerä oli vahva.

 

 

Kampparit on ajoittain kärsinyt siitä, että vastapuoli rokottaa heti ensi minuuteilla. Nyt asetelma oli päinvastoin: telineisiin jäi kotijoukkue. Kampparit meni Joonatan Hämäläisen maalilla johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen. Syötön tarjoili Karo Liimatainen.

Maalien puoleen Kampparien ilonaiheet olivatkin siinä.

Synkkä vaihe alkoi toisen jakson 56. minuutilla. Kerä teki alle viidessä minuutissa kolme maalia. Tilanteesta 4-1 Kampparien oli vaikea nousta, ja Kerä teki loppuun vielä kaksi lisää.

-Vaikea sanoa, mitä siinä kävi. Oli joitakin huonoja ratkaisuja ja pallonmenetyksiä. Vastustaja puolestaan tuli kovaa tilanteisiin.

Manninen otti aikalisän ja pyrki rauhoittelemaan tilannetta, mutta totesi, että ”kyytiin ei enää päästy”.

Kampparien edustusjoukkue on nuori ryhmä. Asetelmasta antaa kuvan sekin, että perjantaina illalla Kerän ottelun jälkeen kotimatkalle Mikkeliin lähti vain yhdeksän pelaajaa. Loput jäivät lauantaiksi Poriin pelaamaan U18-sarjan sarjaottelua. Kamppailu sarjapisteistä käynnistyy klo 12.00.

 

Edustusjoukkue vetää nyt henkeä viikon verran. Seuraava ottelu on 7. tammikuuta. Vastaan Hänskin kotiotteluun saapuu sarjajohtaja Lappeenrannan Veiterä.

Teksti: Kampparit/tiedotus, kuvat: EliasT