Historia

Seuran perustaminen

Mikkelissä elettiin 1970-luvun alussa vilkasta jääpalloilun aikaa. Lajin huippuseura Mikkelin Palloilijat oli voittanut vuonna 1968 Suomen mestaruuden ja himmeämmät mitalit vielä kahtena seuraavana vuonna. Myös perinteitä oli, olihan kaupungissa pelattu jääpalloa jo 1920-luvulla ja MP yltänyt silloiseen mestaruussarjaan talvina 1936 ja 1937. Harrastajia kaupungissa oli runsaasti ja niin talveksi 1973 muodostettiin juuri perustetun Suomen Jääpalloliiton alaisuuteen III divisioona, johon pääsivät pelaamaan muutkin kuin rekisteröidyt seurat. Tähän sarjaan ilmoittautui kymmenen joukkuetta ja yksi niistä oli Kampparit.

Hannu Riipinen ja Pekka Vasama halusivat pelata jääpalloa ja viettää aikaa liikunnan parissa ja niinpä he ilmoittivat seuran mainittuun III divisioonaan. Seuran perustamiseen ei tarvittu pitkiä esipuheita tai laajoja selvityksiä; riitti kun joukko jääpallon ystäviä halusi viettää aikaansa mieliharrastuksensa parissa. Nimeksi he keksivät urheiluseuran nimeksi verrattain erikoisen Kampparit, jonka keksiminen kuuleman mukaan vei aikaa varttitunnin verran. Perustamispäiväksi tuli 15.12.1972.

Seuran perustajajäseniä Riipisen ja Vasaman lisäksi olivat Ari Hölttä, Olli Jorva, Reima Korhonen, Raimo Perälä ja Harri Rummukainen.. Puheenjohtajaksi tuli Olli Jorva, joka toimi tehtävässä aina vuoteen 1977 saakka.

Heikki Parkkinen (Lähde: Kampparit 40v-kirja)

Kamppareiden tilastot

Puheenjohtajat kautta aikojen:

1972-77 Olli Jorva
1977-81 Raimo Perälä
1981-86 Heikki Parkkinen
1986-90 Pellervo Nyberg
1990-93 Kari Liikanen
1993-96 Eero Tikanoja
1996-05 Kari Liikanen
2005-07 Esko Korhonen
2007- Eero Tikanoja

Edustusjoukkueen sarjataso ja valmentajat:

1. 1972-73 III divisioona
2. 1973-74 III divisioona
3. 1974-75 II divisioona
4. 1975-76 II divisioona
5. 1976-77 II divisioona
6. 1977-78 SM-sarja, 4. sija Kyösti Vilhunen
7. 1978-79 SM-sarja, 9. sija Kyösti Vilhunen
8. 1979-80 SM-sarja, 4. sija Kyösti Vilhunen
9. 1980-81 SM-sarja, 4. sija Kyösti Vilhunen
10. 1981-82 SM-sarja, 9. sija Tauno Pulkkinen
11. 1982-83 SM-sarja, 6. sija Veijo Janhunen Tauno Pulkkinen
12. 1983-84 SM-sarja, 8. sija Veijo Janhunen Risto Muotka
13. 1984-85 SM-sarja, 9. sija Veijo Janhunen
14. 1985-86 I divisioona Risto Muotka Pekka Ripatti
15. 1986-87 SM-sarja, 7. sija Risto Muotka
16. 1987-88 SM-sarja, 10. sija Risto Muotka
17. 1988-89 I divisioona Eero Tikanoja
18. 1989-90 I divisioona Eero Tikanoja
19. 1990-91 SM-sarja, 10. sija Eero Tikanoja
20. 1991-92 Bandyliiga, 10. sija Juha Vuori
21. 1992-93 I divisioona Juha Vuori
22. 1993-94 I divisioona Pekka Ripatti
23. 1994-95 I divisioona Pekka Ripatti
24. 1995-96 I divisioona Eero Tikanoja
25. 1996-97 I divisioona Eero Tikanoja
26. 1997-98 I divisioona Eero Tikanoja
27. 1998-99 Bandyliiga, 12. sija Esko Korhonen
28. 1999-00 Bandyliiga, 7. sija Esko Korhonen Teppo Yli-Karro
29. 2000-01 Bandyliiga, 10. sija Esko Korhonen Teppo Yli-Karro
30. 2001-02 Ei joukkuetta
31. 2002-03 Ei joukkuetta
32. 2003-04 Ei joukkuetta
33. 2004-05 Bandyliiga, 12. sija Antero Levänen
34. 2005-06 Bandyliiga, 8. sija Antero Levänen
35. 2006-07 Bandyliiga, 8. sija Antero Levänen
36. 2007-08 Bandyliiga, 5. sija Antero Levänen
37. 2008-09 Bandyliiga, 7. sija Antero Levänen
38. 2009-10 Bandyliiga, 4. sija Antero Levänen
39. 2010-11 Bandyliiga, 2. sija Antero Levänen
40. 2011-12 Bandyliiga, 1 sija Antero Levänen
41. 2012-13 Bandyliiga, 3 sija Antero Levänen
42. 2013-14 Bandyliiga, 4. sija Antero Levänen
43. 2014-15 Bandyliiga, 1 sija Antero Levänen Olli Manninen
44. 2015-16 Bandyliiga, 3 sija Antero Levänen Olli Manninen
45. 2016-17 Bandyliiga, 4. sija Antero Levänen Olli Manninen
46. 2017-18 Bandyliiga, 2. sija Antero Levänen Olli Manninen
47. 2018-19 Bandyliiga, 3. sija Antero Levänen Olli Manninen
48. 2019-20 Bandyliiga, 4. sija Antero Levänen Olli Manninen

TOP 21 pelatut ottelut, SM-sarja:

Kaudet Ottelut
1. Maaranen Joni 17 386
2. Hyvönen Mikko 14 323
3. Purovirta Jari 16 295
4. Huotelin Kimmo 15 275
5. Kokko Jani 12 247
6. Laitinen Marko 13 243
7. Kyllönen Kimmo 12 239
8. Kyllönen Lasse 10 216
9. Kauppinen Ilkka 12 214
10. Kaartinen Alpo 10 204
11. Karhunen Eetu 10 201
12. Nissinen Matti 11 197
13. Lukkarinen Hannu 11 184
14. Muotka Risto 11 174
15. Liukkonen Tuomas 9 171
16. Rapo Vesa 10 170
Kakriainen Joonas 9 170
18. Korhonen Esko 9 164
19. Hartikainen Markus 7 150
20. Sviili Eetu 10 144
21. Laitinen Santeri 9 141

TOP 21 maalit, SM-sarja:

Kaudet Maalit
1. Huotelin Kimmo 15 192
2. Karhunen Eetu 10 143
3. Kakriainen Joonas 9 141
4. Laitinen Santeri 9 132
5. Lempinen Kalle 7 126
6. Korhonen Esko 9 112
7. Hauska Tomi 6 102
8. Laine Antti 5 101
9. Liukkonen Juho 7 99
10. Muotka Risto 11 98
11. Lukkarinen Hannu 11 87
12. Kyllönen Lasse 10 81
13. Maaranen Joni 17 79
14. Tiainen Jouni 5 78
15. Nissinen Matti 11 67
16. Kaivola Iisakki 6 67
17. Shekhovtsov Artem 2 63
18. Purovirta Jari 16 59
19. Hyvönen Mikko 14 58
20. Pylvänäinen Aku 3 56
21. Liukkonen Tuomas 9 46

Päivitetty 30.5.2020