P17 harjoitusturnauksen mestariksi Varkaudessa

18.11.2018 | Juniorit

Kampparit P17 osallistui Varkaudessa 17.-18.11. järjestettyyn KaksRuusua -harjoitusturnaukseen, jossa joukkue pelasi neljä ottelua. Pelillisesti nousujohteisesti sujuneesta turnauksesta mikkeliläisillä oli kotiin tuomisena mestaruuspokaali.

Lauantain ensimmäisessä ottelussa Kampparit kohtasi ennakolta kovimman vastustajansa, jyväskyläisen JPS:n. Kampparien otteluun valmistautuminen ei ihan onnistunut ja JPS pääsikin yllättämään ottamalla ylhäältä kiinni, eikä Kampparit päässyt oikein peliin mukaan. Toisella puoliajalla otteet paranivat ja Kampparit hallitsi ottelua viimeiset 15 minuuttia. Ottelu Kamppareille 3-2.

Päivän toisessa ottelussa Kampparit tuntui olevan hieman unessa, eikä viimeistelyssä onnistuttu ja ottelu olikin joukkueelle turnauksen heikoin. Mikkeliläiset eivät saaneet kiinni Narukerän kahta pelaajaa, jotka tekivät hyvällä prosentilla heille tarjoutuneista paikoista maalit. Ottelu Narukerälle 4-2.

Sunnuntaina Kampparien oma peli alkoi kulkemaan; luistin liikkui, syötöt alkoivat löytymään kohdilleen ja useampi pelaaja pääsi palloon kiinni. Päivän ensimmäisessä pelissä kaatui OLS selvin 8-0 lukemin ja toisessa ottelussa turnauksen isäntä WP kaatui 8-1.

– Ensimmäisissä ison kentän peleissä se on aina vähän hakemista, mutta sunnuntain pelit miellytti kyllä silmää. Kun saatiin pelejä alle, niin oma peli alkoi löytymään ja pelattiin joukkueelle. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla alkavaan SM-sarjakauteen, valmentaja Lasse Pulkkinen totesi.

Turnauksen kaksi parasta joukkuetta päätyi tasapisteisiin, jolloin keskinäisen ottelun tulos ratkaisi mestaruuden Kamppareille JPS:n jäädessä toiseksi.

Näin turnauksessa pelattiin:

LAUANTAI 17.11.

11:00 P17 JPS-Kampparit 2-3

13:55 P17 Kampparit-Narukerä 2-4

16:50 P17 WP 35-JPS 1-10

18:15 P17 OLS-Narukerä 5-0

21:10 P17 WP 35-OLS 1-1

SUNNUNTAI 18.11.

8:30 P17 Narukerä-JPS 1-4

11:10 P17 JPS-OLS 3-1

12:50 P17 Narukerä-WP 35 2-1

14:30 P17 OLS-Kampparit 0-8

17:40 P17 Kampparit-WP 35 8-1

P17 SIJOITUKSET

1. Kampparit 6p

2. JPS 6p

3. Narukerä 4p

4. OLS 3p

5. WP 35 1p

Teksti: Mari Ukkonen
Kuvat: Juha Leskinen