Kampparit taipui niukasti WP:lle

06.11.2016 | Edustusjoukkue

Jyväskylän Olli-turnauksen päätösottelussa Kampparit sai vastaansa vahvassa syysvireesä olevan WP-35:n.

WP oli tasaisessa ottelussa maalin parempi ottelun päätyttyä varkautelaisten 4-3 (2-1) voittoon.

Kampparit oli liikkeellä tavallistakin enemmän junioripitoisella ryhmällä Juho Liukkosen saatua perjantain JPS-pelissä iskun reiteensä ja Alpo Kaartisen oltua työesteen johdosta pelistä poissa.

Kampparikapteeni Kimmo Huotelin piti päivän ottelua hyvänä treeninä ja onnistuneena valmistautumisena tuleviin koitoksiin. ”Onneksi uusia haavereita ei tänään ilmaantunut” naurahti Kimmo puhelimessa. Kimmo toivoo vammoistaan toipuvien pelimiesten pikaista paranemista ja lupailee alkavalle viikolle vahvistusuutista. Kampparit pääsee alkavalla viikolla treenaamaan täysipainoisesti Hänskissä.

Peräti neljän venäläispelaajan voimin kauteen lähtevä WP on selkeästi nostamassa tasoaan ja tulee kaikella todennäköisyydellä tappelemaan huomattavasti viime vuosia paremmista sijoituksista.

Kampparit pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen 18.11. pelattavaa liiga-avausta tulevana keskiviikkona Veiterää vastaan Lappeenrannassa.

-LT-